Näin järjestät onnistuneet talkoot

Tänä keväänä taloyhtiöissä päästään taas järjestämään kunnon pihatalkoita ensi kertaa koronavuosien jälkeen. Yhdessä tehden voidaan kohentaa sekä pihaa että talon yhteishenkeä ja säästää samalla yhteistä rahaa. Näillä ohjeilla järjestät onnistuneet talkoot!

1. Yhteinen päivä kalenteriin

Talkoiden yleisin kompastuskivi on se, että talkooväkeä ei tule paikalle. Yhteinen talkoopäivä kannattaakin varata kalentereihin hyvissä ajoin. Jotta mahdollisimman monelle asukkaalle sopiva päivämäärä löytyy, hallitus voi kysyä sitä myös asukkailta vaikkapa Doodle-verkkotyökalulla.

2. Vakuutukset kuntoon

Hallituksen tehtävänä on varmistaa, että taloyhtiön talkoovakuutukset ovat kunnossa. Hallitus voi valtuuttaa isännöitsijän selvittämään asiaa ja tarvittaessa kilpailuttamaan vakuutukset. Kiinteistön talkoovakuutuksella korvataan talkootyön tai muun palkattoman työn aikana aiheutuneet tapaturmat asunto-osakeyhtiön asukkaille. Vakuutuksista kannattaa pyytää lisätietoa siltä vakuutusyhtiöltä, jolta taloyhtiön kiinteistövakuutus on otettu.

3. Levitä sanaa!

Talkoista kannattaa kertoa asukkaille montaa eri reittiä: taloyhtiön ilmoitustaulun ja vaikkapa sähköistä palvelukanavaa pitkin lähetetyn kutsun lisäksi mahdollinen Facebook- tai WhatsApp-ryhmä ovat hyviä paikkoja kutsua ihmisiä koolle. Ja kutsua kannattaa ehdottomasi levittää myös lenkkisaunan tai pihaparlamentin kautta!

Kannattaa myös miettiä, miten voi madaltaa kynnystä siihen, että uudet tai erikieliset asukkaat uskaltavat myös tulla mukaan.

4. Suunnittele työlista

Talkoita kannattaa suunnitella etukäteen, jotta homma sujuu hyvin itse talkoopäivänä. Istutetaanko kukkia, siivotaanko taloyhtiön piha-alue, pestäänkö grilli vai maalataanko roskakatos?

5. Hanki välineet

Hyvällä suunnittelulla vältetään peukaloiden pyörittely talkoopäivänä.
Hallituksen on huolehdittava, että välineitä, kuten haravia, kottikärryjä ja lapioita on hankittu riittävästi. Isännöinnin kanssa sovitaan siitä, kuka tilaa tarvikkeet huoltoyrityksestä.

6. Hommaa tarjoilut

Herkulliset eväät ovat paras tapa varmistaa tapahtuman suosio myös seuraavissa talkoissa. Taloyhtiön hallitus päättää etukäteen, mitä talkoissa tarjotaan ja sopii siitä, kenen vastuulla eväiden hankkiminen on. Talkootiedotteessa voi pyytää asukkaita ilmoittamaan mahdollisista erikoisruokavalioista.

7. Grilli tai sauna kuumaksi

Talkoiden paras palkkio on siistin ja viihtyisän pihan lisäksi kiva yhdessäolo vaikka grillaten tai saunoen. Jos taloyhtiössä on sauna, päivä voidaan päättää yhteissaunalla. Saunavuoro kannattaa varata huoltoyritykseltä hyvissä ajoin.

8. Unelmoi tulevaa

Talkoissa voi hyvin jutella yhdessä, miten pihaa voisi kehittää. Halutaanko istuttaa puita, joista voisi olla suojaa hellepäiviin tulevaisuudessa? Entä pitäisikö perustaa istutuslaatikoita tai hyönteishotelli? Isompien suunnitelmien osalta hallitus voi lähteä selvittämään asiaa ja pyytää ammattilaisilta apua suunnitteluun.

9. Hyvä henki houkuttelee talkoolaisia

Talkoihin osallistuminen on aina vapaaehtoista. Kun talkoot on hyvin järjestetty ja tunnelma on mukava, vapaaehtoisia löytyy helpommin!

Talkoovalmisteluihin voi kuulua vaikkapa istutettavien kasvien hankinta. Kuvassa istutuslaatikko odottaa talkoolaisia Helsingissä toukokuussa 2022. Kuva: Liina Länsiluoto

Artikkeli Näin järjestät onnistuneet talkoot julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.