Taloyhtiöiden lämmityskustannukset yhä nousussa – katkaisevatko uudet energiaratkaisut nousukierteen?

Maalämpö on noussut kiinnostavimmaksi lämmitysmuodoksi taloyhtiöille, selviää Isännöintiliiton Energiabarometrista. Suomessa on nojattu pitkään keskitettyihin lämmitysratkaisuihin eli kaukolämpöön. Nyt käynnissä olevan energiamurroksen myötä siirrytään kohti erilaisia hybridilämmitysratkaisuja, ennakoi toistamiseen toteutettu Energiabarometri. Erityisesti maalämpö koetaan kustannustehokkaaksi ja ekologiseksi.

Kyselytutkimuksen mukaan kiinnostus kaukolämpöön on laskenut – vain 43 prosenttia isännöitsijöistä arvioi taloyhtiön valitsevan kaukolämmön pääasialliseksi lämmitysmuodoksi, kun lämmityslaitteita seuraavan kerran uusitaan. Vastaava luku oli vuotta aiemmin 48 %. Sen sijaan maalämmön houkuttelevuus on kasvanut merkittävästi. Nyt lähes puolet arvioi taloyhtiön valitsevan maalämmön, kun vuotta aiemmin maalämmön osuus oli vain vajaa kolmannes. 

– Lämmityskustannusten ja kaukolämpömaksujen nousu voivat olla yksi syy siihen, että muita lämmitysmuotoja harkitaan entistä enemmän. Esimerkiksi maalämpö koetaan ekologiseksi ja se on usein myös vastikeneutraali hankinta. Monelle taloyhtiölle se vaikutta näistä syistä olevan itsestään selvä vaihtoehto, vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa Isännöintiliitosta sanoo. 

Maalämpö on osoittautunut kannattavaksi, muttei ratkaise kaikkea

Eurot ohjaavat useimman taloyhtiön päätöksentekoa vahvasti. Moni isännöitsijä kokee, että maalämmöstä päättämistä helpottaa se, että hanke voidaan usein toteuttaa vastikeneutraalisti. Vastikeneutraali tarkoittaa, että hanke maksaa säästöinä itsensä takaisin. Vaikka esimerkiksi maalämmön asentaminen maksaisi paljon, tippuvat lämmityskulut heti asennushankkeen jälkeen. Osakkaiden maksut eivät siis nouse hankkeen myötä. 

– Taloyhtiöiden korjauslainojen korkotaso on nyt erittäin matala. Se mahdollistaa usein maalämpöinvestoinnin niin, ettei vastikkeita tarvitse nostaa, Viljamaa sanoo. 

Isännöintiliitto korostaa, että jokainen kiinteistö on kuitenkin omanlaisensa ja vaatii aina yksilölliset selvityksensä sekä toimenpiteensä. 

-Taloyhtiöissä pitää ymmärtää, ettei kannata etsiä oikoteitä. Luotettavuus on lämmitysjärjestelmän tärkein ominaisuus myös Isännöintiliiton Energiabarometrin mukaan. Energiatehokkuuden parantaminen lähtee liikkeelle energiaselvityksistä. Selvitysten perusteella valitaan taloyhtiölle parhaat, ekologisimmat ja kustannustehokkaimmat ratkaisut, Viljamaa alleviivaa. 

 

Isännöintiliiton Energiabarometriin vastasi 187 isännöitsijää eri puolilta Suomea. Otos kattaa noin 4500 taloyhtiötä. Barometri on Isännöintiliiton omaa tutkimustyötä. 

 

Lisätietoja

Tuomas Viljamaa
vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja, Isännöintiliitto
p. 040 723 5821
tuomas.viljamaa@isannointiliitto.fi

Artikkeli Taloyhtiöiden lämmityskustannukset yhä nousussa – katkaisevatko uudet energiaratkaisut nousukierteen? julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.