Jenni Valkama Isännöintiliiton uudeksi lakiasiantuntijaksi – lakiasiantuntijavahvuus kasvaa kahteen henkilöön

Isännöintiliiton uudeksi lakiasiantuntijaksi on nimetty OTM Jenni Valkama. Valkama siirtyy Isännöintiliittoon Suomen Vuokranantajien lakimiehen tehtävistä ja on aiemmin työskennellyt pitkään kiinteistölakimiehenä Helsingin Seudun Isännöitsijät Oy:ssa.

Jenni Valkama
Jenni Valkama aloittaa Isännöintiliiton lakiasiantuntijana toukokuussa.

– Odotan innolla erityisesti sitä, että pääsen vaikuttamaan isännöintialan kehittämiseen ”eturivin paikalta”. Tulevassa tehtävässäni pääsen hyödyntämään aikaisempaa työkokemustani, jonka kautta olen päässyt hyvinkin läheltä näkemään isännöitsijöiden työn haasteita, sanoo Jenni Valkama

Valkama rekrytoinnin taustalla on Isännöintiliiton nykyisen lakiasiantuntijan Laura Litheniuksen siirtyminen uusiin tehtäviin. Lithenius siirtyy yrityksille lakipalveluja tarjoavaan Fondiaan toukokuussa.

– Tunnelmat ovat haikeat jättäessäni näin hienon työyhteisön! Isännöintiliitto on tehnyt paljon lainsäädäntövaikuttamista ja korona-aika on tuonut alalle niin haasteita kuin mahdollisuuksiakin, joissa on ollut hienoa olla tukena ja mukana. En kuitenkaan voinut olla tarttumatta minulle tarjottuun mielenkiintoiseen tehtävään. Fondialla työskentelen kiinteistöt ja rakentaminen -tiimissä ja pääsen näkemään kiinteistöalaa erityisesti liikejuridiikan näkökulmasta, Lithenius kommentoi.

Jenni Valkama aloittaa Isännöintiliiton lakiasiantuntijana toukokuussa. Loppukesästä Isännöintiliiton lakiasiantuntijavahvuus kasvaa kahteen henkilöön, kun työstään toimivapaalla ollut lakiasiantuntija, OTM, varatuomari Jenni Lauhia palaa tehtäviinsä. Lauhia on työskennellyt toimivapaansa ajan Helsingin hovioikeuden esittelijänä.

– Isännöintiliiton uuden strategian mukaisesti vahvistamme asiantuntijaosaamistamme. Laura Lithenius on saanut meiltä hyvän pohjan ponnistaa uusille urille ja olen enemmän kuin innoissani, että saamme nyt kahden Jennin erittäin kovatasoisen kiinteistöjuridiikan osaamisen jäsenpalveluidemme ja vaikuttamisen käyttöön. Lakiasiantuntijoidemme monipuolinen osaaminen näkyy varmasti jo tämän vuoden jäsenkoulutuksissa ja lainsäädäntövaikuttamisessa, sanoo toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva

Artikkeli Jenni Valkama Isännöintiliiton uudeksi lakiasiantuntijaksi – lakiasiantuntijavahvuus kasvaa kahteen henkilöön julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.