Kierrättämisestä ei voi luopua, vaikka jätepisteellä olisi ahdasta

Pirkanmaan ELY-keskus muistuttaa, etteivät taloyhtiöt voi luopua paperin- tai muun lakisääteisen jätteen keräyksestä, vaikka jätepisteellä olisikin ahdasta.

Jotkut taloyhtiöt ovat olleet kiinnostuneita luopumaan paperinkeräyksestä, jotta jätepisteelle saisi lisää tilaa.

Pirkanmaan ELY-keskus muistuttaa, ettei paperinkeräyksestä voi luopua. Paperinkeräys perustuu jätelakiin, eikä se riipu esimerkiksi paperin määrästä tai kuntakohtaisista jätemääräyksistä.

Taloyhtiö on vastuussa siitä, että se järjestää keräykselle tarvittavat tilat ja keräysastian. Taloyhtiö myös vastaa niistä aiheutuvista kustannuksista. Jos paperia tulee vain vähän, kannattaa taloyhtiössä kiinnittää huomiota tyhjennysväliin sekä sopivan kokoiseen jäteastiaan. Myös yhteiskeräystä voi harkita.

– Yhteiskeräys voi olla paras ratkaisu juuri pienille kiinteistöille, joissa paperin määrä on vähäinen. Yhteiskeräys helpottaa samalla myös keräysautojen työtä, neuvoo ylitarkastaja Jonna Paatonen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Isännöintiliitto on jo aiemmin huomauttanut, että taloyhtiöissä täytyy varautua laajentamaan jätepisteitä. Uuden jätelain myötä taloyhtiötkin ovat velvoitettuja keräämään useampaa jätelajia kuin aiemmin, eikä uusille keräysastioille ole välttämättä tilaa.

Pirkanmaan ELY-keskus on tuottajavastuuta valvova viranomainen Suomessa.

Lue Pirkanmaan ELY-keskuksen tiedote.

Uutishuoneeseen

Artikkeli Kierrättämisestä ei voi luopua, vaikka jätepisteellä olisi ahdasta julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.