Tikittääkö taloyhtiöissä koronan takia remonttipommi?

Taloyhtiöt voivat pahimmillaan rapistua koronan takia. Epidemia on siirtänyt remonttipäätösten tekemistä tuhansissa taloyhtiöissä hamaan tulevaisuuteen. Seuraukset saattavat olla kallis yllätys osakkaille.

Koronalla on ollut isoja vaikutuksia taloyhtiöelämään. Arkisella tasolla korona on näkynyt muun muassa lenkkisaunojen ja pesutupien käytön rajoittamisena. Isommassa mittakaavassa korona näkyy siinä, että taloyhtiöissä ei saada tehtyä päätöksiä tarpeellisista remonteista.

− Elokuussa arviolta 10 000 taloyhtiöissä yhtiökokous oli vielä pitämättä. Yhtiökokous on se paikka, jossa kaikkia osakkaita ja asukkaita koskevat remonttipäätökset tehdään. On selvää, että lukuisat korjaukset siirtyvät jonnekin tulevaisuuteen, koska kokouksia ei ole pidetty, sanoo Isännöintiliiton vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa.

Korjaamisesta voi tulla yhtä kalliimpaa

Remonttien siirtyminen voi aiheuttaa taloyhtiöissä isoja ongelmia, sillä useissa taloyhtiöissä pitää tehdä lähivuosien aikana putki- ja julkisivuremontteja.

− Monissa taloyhtiöissä on paljon korjausvelkaa. Eli kun rakennus menee huonompaan kuntoon ja sitä ei huolleta riittävästi, sen korjaaminen tulee kalliimmaksi, vaikeammaksi ja vaatii isompia remontteja.

Viljamaa huomauttaa myös, että remonttien huippuvuodet ovat vasta edessä. Kun isojen korjausten buumi iskee, voivat myös remonttien hinnat nousta kysynnän mukana. Korjaamisesta voi siis tulla yhä kalliimpaa.

− Ongelma taloyhtiöissä kiteytyy monesti siihen, että rakennusten kunnosta ei pidetä huolta pitkäjänteisesti, sillä osakkaiden on vaikea hahmottaa suunnitelmallisen korjaamisen tärkeyttä. Samoin kuin autoissa, myös rakennuksissa on kuluvia osia, jotka pitää korjata tai vaihtaa.

Mitä asialle voi sitten tehdä?

Ihan ensiksi kaikkien taloyhtiön osakkaiden pitäisi ymmärtää, miksi remontteja tarvitaan ja milloin niitä pitää tehdä. Avain tähän on monesti yhtiökokous, jolla on taloyhtiöissä ylin päätösvalta.

Nyt taloyhtiöissä kannattaa hoitaa kuntoon ainakin nämä asiat:

  • Sopia ajankohta, jolloin keväältä syksyyn siirretty yhtiökokous pidetään. Aikaa on vain 30.9. asti.
  • Alkaa pitää yhtiökokouksia erilaisten etäyhteyksien avulla ja lisätä samalla kaikkien osakkaiden mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoon
  • Tiivistää hallituksen ja isännöinnin yhteistyötä ja avata entistä selkeämmin taloyhtiön tilannetta osakkaille.

Lisätietoja

Tuomas Viljamaa
Vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja
tuomas.viljamaa@isannointiliitto.fi
p. 040 723 5821

Artikkeli Tikittääkö taloyhtiöissä koronan takia remonttipommi? julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.