Taloyhtiöt haluavat säästää energiaa – onko edessä energiaremonttibuumi?

Isännöintiliiton Putkiremonttibarometrin mukaan lähes 60 prosenttia isännöitsijöistä on sitä mieltä, että energiasäästö ohjaa taloyhtiöiden päätöksentekoa tulevaisuudessa. Viime vuonna vastaava luku oli 38 prosenttia, joten kasvua on hurjasti. Tarkoittaako tämä käytännössä sitä, että taloyhtiöissä alkaa suuri energiaremonttibuumi?

− Pian kaikkien remonttien yhteydessä selvitetään myös energiatehokkuuden parantamista. Putkiremonttibarometrinkin mukaan korjausrakentamisessa voimakkaasti kasvava ala on nimenomaan energiatehokkuuden parantaminen, sanoo Isännöintiliiton tutkimus- ja vaikuttamisjohtaja Tuomas Viljamaa.

Vaikka taloyhtiöissä on suurta kiinnostusta parantaa energiatehokkuutta esimerkiksi putkiremontin ohessa ja mahdollisuuksia selvitetään paljon, käytännön toteutuksessa on kuitenkin isoja haasteita.

− Taloyhtiöiden energiatehokkuutta parantavien remonttien teettäminen on usein vaikeaa. Sekä hallitukset että osakkaat tiedostavat energiaremonttien hyvät puolet, mutta silti niitä ei välttämättä tehdä.

Halua on, mutta ei tarpeeksi tietoa

Energiaremontteja jarruttavat muun muassa epätietoisuus remonttien toteutustavoista ja kustannuksista. Energiaremontteihin liittyvää tietoa on kyllä tarjolla, mutta se on hajallaan ja sitä on hankalaa vertailla.

− Taloyhtiöissä ei aina uskota tarpeeksi kaikkiin energiatehokkuuden hyötyihin ja taloudelliseen kannattavuuteen. Esimerkiksi siihen, että energiaremontilla saaduilla säästöillä voidaan rahoittaa koko remontti. Siksi tarvitaan koulutusta ja puolueetonta tietoa aivan ruohonjuuritasolla. Tässä isännöinnillä on tärkeä rooli hallituksen kannustajana ja eri vaihtoehtojen kartoittajana, Viljamaa sanoo.

Onko varaa tehdä remontti?

Yksi oleellinen kysymys, jota taloyhtiöissä pohditaan, on raha. Vaikka energiaremontti kiistatta säästää osakkaiden rahaa pitkällä tähtäimellä, remontin kustannukset ovat pöydällä päätöksenteon hetkellä.

Tukea on juuri nyt tarjolla. Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskus ARA tarjoaa ensi vuoden loppuun avustusta, jotka taloyhtiö voi saada 4000–6000 euroa asuntoa kohden.

Energiaremontti tehdään usein ison peruskorjauksen yhteydessä, joita parhaillaan tehdään eniten 1960-luvun lopulla valmistuneisiin taloyhtiöihin. Viljamaan mukaan valtiolta tarvitaan lisää toimenpiteitä, jotta välttämättömät remontit eivät jää rahan takia toteuttamatta.

− Kotitalousvähennyksen ulottaminen taloyhtiöiden remontteihin sekä valtion takauslainajärjestelmän uudistaminen energiatehokkuutta parantavalla kannustimella ovat käytännössä pakollisia toimenpiteitä.

Lisätietoja

Tuomas Viljamaa
Tutkimus- ja vaikuttamisjohtaja
p. 040 723 5821
tuomas.viljamaa@isannointiliitto.fi

Artikkeli Taloyhtiöt haluavat säästää energiaa – onko edessä energiaremonttibuumi? julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.